© Applewood Photo

virallinen nimi So Apalled Rewa rotu, sukupuoli Oldenburg, ori
syntymäaika ja ikä 12.12.2011, 10.2v rekisterinumero VH12-013-0074
säkäkorkeus 173cm omistaja Miltsu (VRL-05564), Breawa
painotus koulupainotus kasvattaja Miltsu (VRL-05564), Breawa
koulutus ko. Int II, re. 80cm saavutukset Premier
täyttänyt 3 vuotta 09.12.12


Luonnekuvaus

Tallimme oma kasvatti So Apalled Rewa eli Aapo on selvästi perinyt luonteensa ensisijaisesti emältään. Aapo on luonteeltaan herkkä mutta todella kiltti ori. Emänsä tapaan myös Aapo saattaa toisinaan säpsähdellä yllättävistä äänistä ja vilkuilla jotakin uutta tavaraa epäileväisesti, mutta rentoutuu kuitenkin pian huomatessaan esineen olevan vaaraton.

Hoitaessa Aapon voi antaa kenen tahansa käsiteltäväksi. Tämän orin kanssa ei tarvitse pelätä, että se alkaisi missään tilanteessa isottelemaan ihmiselle. Taluttaessa Aapo kävelee rauhallisesti ihmisen vierellä, edes tammojen tarhojen ohitse orin käytös ei muutu, ei vaikka tammat tarhassa sekoaisivatkin. Oria epäilyttävät asiat saavat sen vain jännittymään, mikä näkyy vain pienenä steppailuna ja jännittävän asian väistelyllä sekä tuijottamisella, mitään valtavia hepuleita se ei siis kuitenkaan saa. Karsinassa Aapon voi harjata vaikka vapaana, tämä hevonen ei hievahda askeltakaan ilman ihmisen käskyä. Orin saa harjata kaikkialta aivan rauhassa, ja kavioitakin voi putsata vaikka tunnin. Myöskään varustaminen ei tuota minkäänlaisia ongelmia.

Ratsastaessa Aapo vaatii selkeät avut, jotta se ymmärtää mitä ratsastaja tahtoo. Aapo on ratsuna myös melko paljon anteeksi antava. Ori on varsin herkkäsuinen, mutta mikäli ratsastaja erehtyy liian vahvoja apuja käyttämään, Aapo ei kuitenkaan heti kovin näkyvästi protestoi. Työskennellessään Aapo antaa aina itsestään aivan kaiken irti ja sen kanssa onkin varsin mukavaa työskennellä. Mikään show-kouluhevonen Aapo ei ole, joten sen askeleet eivät aina näyttävyyden puuttumisen vuoksi kaikkia tuomareita miellytä mutta ainakin ratsastajalla on mukava istua orin satulassa. Lisäykset ovat Aapon heikkous, ori tarjoaisi niin paljon mieluummin laukkaa, kuin menisi lisättyä ravia. Pitkällisen treenauksen tuloksena lisäyksetkin kyllä sujuvat. Pohkeenväistöt ja taivutukset taas ovat Aapon vahvuus.

Esteitä Aapolla hypätään vain pienenä vaihteluna, ihan vain vaihteluna. Tämä hevonen ei todellakaan ole mikään estehevonen eikä se erityisemmin siitä nautikaan. Hypätessä orilla on usein hankaluuksia hahmottaa oikeata ponnistuskohtaa ja se vaatiikin paljon tukea ratsastajaltaan. Maastossa Aapo säpsähtelee helpommin, mutta orin kanssa kuitenkin pärjää kunhan muita hevosia on matkassa seurana.


Sukutaulu

i. Adjö Felix
ii. Zum Wohl - evm iii. Detailliert - evm
iie. Karla - evm
ie. Amanda - evm iei. Ulf - evm
iee. Vivieka - evm
e. Moondelight Princess
ei. Moonlight King - evm eii. Mr. Dynamite - evm
eie. Don't Even Dream! - evm
ee. P!nk Love - evm eei. Sonnentaentzer B - evm
eee. Sweet Moon - evm


Jälkikasvu

t. Merrilyn 51 (s. 25.04.2014) e. Starlet 51 - om. Area 51 Arabian Horses
t. Camorra Rewa (s. 01.02.2015) e. Elburn Crefëllec - om. Amanda VRL-10878, Alondra
o/t. varsan nimi (s.00.00.0000) i/e. isä/emä - om. @


Kilpailukalenteri

kalenteriin merkitään vain sijoitukset!

päivämäärä kutsu luokka sijoitus
31.01.13 Oak Hill Event Park KRJ, int II 04/34
03.03.13 Bogart&Britanov KRJ, int II 01/43
04.03.13 Bogart&Britanov KRJ, Int II 04/43
11.03.13 Bogart&Britanov KRJ, int I 04/30
15.03.13 Bogart&Britanov KRJ, int I 02/30
01.03.13 Akileya KRJ, int II 07/50
01.03.13 Zurück KRJ, int II 04/36
15.03.13 Whitehall KRJ, int II 04/40
16.03.13 Whitehall KRJ, int II 05/40
18.03.13 Whitehall KRJ, int II 04/40
22.03.13 Whitehall KRJ, int II 01/40
08.03.13 Oldfinion Dressage KRJ, Int II 04/29
11.03.13 Oldfinion Dressage KRJ, Int II 03/29
12.03.13 Oldfinion Dressage KRJ, Int II 05/30
14.03.13 Oldfinion Dressage KRJ, Int II 01/29
16.03.13 Suprant KRJ, int II 02/40
20.03.13 Suprant KRJ, int II 03/40
03.04.13 Halcyon Dressage KRJ, int II 05/30
10.04.13 Heartland KRJ, int I 04/40
26.04.13 Championtalli KRJ, int II 02/40
23.05.13 Zurück KRJ, int II 01/25
24.05.13 Zurück KRJ, int II 04/25
24.05.13 Zurück KRJ, int II 05/25
24.06.13 Kilpailukeskus Stewart KRJ, int I 01/40
28.06.13 Kilpailukeskus Stewart KRJ, int I 05/40
07.07.13 Takkuinen 2782 KRJ, int II 04/50
09.07.13 Takkuinen 2782 KRJ, int II 02/42
04.08.13 Kisatalli Carbonara KRJ, Int II 04/25
10.08.13 Raden Stal KRJ, int II 05/30
11.08.13 Raden Stal KRJ, int II 02/30
11.08.13 Cornell KRJ, int II 03/18
13.09.13 Minnantila KRJ, int I 01/24
14.09.13 Minnantila KRJ, int I 01/24
19.10.13 Bellgrove KRJ, int II 01/30
04.11.13 Duren KRJ, int I 05/28
10.11.13 Duren KRJ, int II 04/30
29.11.13 Marvellous Herrings KRJ, int II 03/27
09.12.13 Sherlock Horses KRJ, int II 02/30
17.12.13 Zurück KRJ, int II 02/22
18.12.13 Zurück KRJ, int II 01/22
19.12.13 Airlea Sporthorses KRJ, int II 03/30
04.05.14 Breawa KRJ, int I 01/50
17.07.14 Kadotetut Suomenhevoset KRJ, int I 01/30
26.07.14 Bellgrove KRJ, int II 04/30
28.07.14 Bellgrove KRJ, int II 03/30
24.07.14 Kadotetut Suomenhevoset KRJ, int II 04/29
26.07.14 Kadotetut Suomenhevoset KRJ, int II 01/29
18.09.14 Marvellous Herrings KRJ, int II 03/30
26.09.14 Suprant KRJ, int II 03/40
26.09.14 Kilpailukeskus Stewart KRJ, PSG 03/19
27.09.14 Kilpailukeskus Stewart KRJ, int II 05/33
29.09.14 Kilpailukeskus Stewart KRJ, int I 02/29
29.09.14 Kilpailukeskus Stewart KRJ, int II 01/33
05.10.14 Kilpailukeskus Stewart KRJ, int I 05/29
22.12.14 Hukkapuro KRJ, int II 01/21
29.12.14 Kilpailukeskus Reiter KRJ, int II 04/20
30.12.14 Kilpailukeskus Reiter KRJ, int II 02/20
03.02.15 Wyrda Horses KRJ, int II 02/40
18.08.15 Kilpailukeskus Stewart KRJ, int I 01/23
22.08.15 Kilpailukeskus Stewart KRJ, int I 01/23
23.11.15 Brokeback KRJ, int II 05/38
19.01.16 Skyline Sporthorses KRJ, int II 04/50
21.01.16 Team Fallacy KRJ, int II 02/23
27.03.16 Satulinna KRJ, int II 02/30
30.03.16 Satulinna KRJ, int II 03/30
07.04.16 Satulinna KRJ, int II 05/30
12.04.16 Satulinna KRJ, int II 03/30
13.04.16 Satulinna KRJ, int II 05/30
14.04.16 Satulinna KRJ, int II 02/30
25.05.16 Metsovaara KRJ, int II 03/40
30.05.16 Metsovaara KRJ, int II 04/40
00.00.00 kutsu heö 00/00

Päiväkirja & valmennukset


04.07.2016 kouluvalmennus, valmentajana Carlene Ditmarc (evm)
Niin mukavaa kuin lomalla aina onkin, on myös mukavaa palata taas takaisin töihin valmentamaan ratsukoita, varsinkin niitä jotka ovat tehneet ahkerasti töitä ilman minuakin. Yksi näistä ratsukoista on Miltsu ja laatuarvosteluun tähtäävä oldenburgori So Apalled Rewa, jota olen valmentanut jo pidemmän aikaa säännöllisesti. Tänään pidin valmennuksen heille ensimmäistä kertaa lomani jälkeen.

Kuten aina, Miltsu ja Aapo olivat jo kävelemässä alkukäyntejä, kun saavuin Breawan harjoituskentän reunalle. Annoin Miltsun verrytellä hevostaan vielä hetken itsenäisesti myös ravissa, samalla kun itse seurasin heidän työskentelyään. Jo ennen varsinaisten tehtävien suoritusta näin ratsukossa tapahtuneen kehitystä, ihan jo perustyöskentelyssä!

Tästä innostuneena päätin, että ratsukko saisi esittää minulle nyt koko intermediate II-tasoisen radan jota he yleensä ratsastivat kilpailuissa. Rata alkoikin varsin vakuuttavasti, Aapon näyttäessä aiempia valmennuksia luottavaisemmalta ratsastajaansa. Piaffen pyytäminen sai orin kuitenkin taas hätiköimään hieman ja sen askeleet olivat aivan liian kiireiset, vaikkakin nyt ori pysyi oikein hyvin paikoillaan! Kun piaffe oli taas ohi, meno näytti taas paremmalta. Hevosen lisäksi, myös Miltsun avut olivat kehittyneet hienovaraisemmiksi ja ratsukko oli harmoonisemman näköinen. Laukanvaihtosarjat olivat kuitenkin vielä treenin tarpeessa, sillä niissä Aapo jännittyi ja rytmi ei oikein pysynyt. Muuten rata oli kuitenkin oikein hyvä!

Keskityimmekin lopun ajan valmennuksesta ensisijaisesti radalla ilmenneisiin ongelmakohtiin, piaffeen ja laukanvaihtoihin. Näitä treenatessa huomasin myös Miltsun itse jännittyvän näissä ratsukolle vaikeammissa kohdissa. Herkkänä hevosena Aapo tietenkin huomasi sen ja jännittyi itsekin. Suurin "ongelma" tässä siis oli ratsastaja. Valmennuksen lopussa painotinkin Miltsua pysymään itse rauhallisena, radalla ollessa ei ole kiire.



04.03.2016 kirjoittanut Joselyn (evm)
Breawassa vietetään tällä viikolla paloturvallisuusviikkoa, mikä on tuonut vähän ekstraohjelmaa päiviimme. Tänään me, tallityöntekijät harjoittelimme tallin ja hevosten evakuointia. Olimme jo eilen olleet luennolla aiheesta ja tänään oli käytännön vuoro. Noin puoliltapäivin aloitimme harjoituksen.

Vaikka tilanne olikin vain harjoitus, se tuntui silti nostavan adrenaliinitasoja heti. Harjoituksen alkaessa kiirehdin puoliveriori Aapon luokse, joka oli minun vastuullani harjoituksessa. Ori katseli jo karsinan oven takana hieman jännittyneenä ohitse kiirehtiviä ihmisiä ja muita hevosia. Olimme saaneet ohjeeksi tehdä hevosille naruista riimut ja se sujuikin varsin mallikkaasti minulta eikä Aapokaan tuntunut olevan kovin kummastunut erilaisesta varusteesta.

Saatuani narun orin pään ympärille, lähdimme muiden perässä ulos. Huomasin Aapon epäröivän karsinasta lähtöä, mutta pidempiä suostutteluja sen matkaan saamiseksi ei onneksi tarvittu. Kävellessäni itse rivakkaa tahtia lähintä uloskäyntiä kohti, ori otti muutaman raviaskeleenkin mutta hidastaessani hieman, se siirtyi taas reippaaseen käyntiin. Harjoituksemme ei kuitenkaan päättynyt ulos pääsemiseen, vaan vielä ulkona hevonen tuli sitoa jonnekin kiinni tai laittaa tarhaan. Pikaisen mietinnän jälkeen päädyin sitomaan orin aidantolppaan, jonka luokse se jäi seisomaan varsin rauhallisen oloisena. Täytyy sanoa, että olen aika tyytyväinen yleensä helposti jännittyvän orin käytökseen!


08.01.2016
Huhhuh mitkä pakkaset Breawaankin ovat saapuneet. Kovista pakkasista huolimatta hevoset on kuitenkin liikutettava, varsinkin kun maneesimme on onneksi lämmitetty. Kuitenkin pakkaset ovat selkeästi vaikuttaneet hevosten käytöksiin. Pakkasen aiheuttamat jatkuvat rasahdukset ovat tehneet Aaponkin hoitamisesta taas aavistuksen ärsyttävämpää. Eihän ori säpsynnälleen mitään voi, mutta jossain vaiheessa se alkaa ottaa päähän. Varsinkin, kun hetki sitten jotakin rasahdusta säpsähtänyt ori alkaa kuulostella jo oman, valtavan paksun loimensakin riisunnasta tulevaa kahinaa. No, ei auta, pitää toivoa että pakkanen lauhtuu pian.

Tallin lämmitetyssä maneesissa ei onneksi rasahtele edes pakkasilla normaalia enempää ja Aaponkin kanssa on treenattu ahkerasti. Olemme taas harjoitelleet valtavasti lisäyksiä, mutta tänään emme tehneet niitä lainkaan. Teimme Aapon kanssa kaikkea kivaa, mitä ori osasi. Rennompaa hölkkäilyä, vähän pohkeenväistöjä ja paljon taivutteluja vain. Myös orista huomasi että näistä hommista se tykkäsi, ne se osasi tehdä ja hyvin osasikin!

Orin ratsastuksen jälkeen riisuin hevosen karsinassa, pukien sen taas paksumpaan talliloimeen ja jätin syömään päiväheiniä sisälle.



07.03.2015
Arvostettu kouluratsastaja Jeremy Whirsted (evm) saapui tänään pitämään kouluvalmennusta tallillemme. Osallistuin Whirstedin valmennukseen omalla kasvatillani So Apalled Rewalla, joka on 10vuotias oldenburg ori. Aapo oli jälleen, kuten lähes aina, erinomainen ratsastaa. Ori teki aivan kaiken mitä pyysin ja yritti selvästi kaikkensa. Valmennuksen jälkeen myös Jeremy myönsi yllättyneensä positiivisesti, kun ulkonäöllisesti enemmän laadukasta, kilttiä puskahevosta muistuttava hevonen suoritti Intermediate II 2009/2014 kouluohjelman ilman isoja virheitä. Whirstedin kommenttien jälkeen orin ratsastajalla, minulla siis, taisi nousta kehut päähän vähän liikaakin. Päätin nimittäin, että tämä orihan viedään koululaatuarvosteluun! Laatuarvosteluissa täysiin pisteisiin oikeuttavat kilpailut orilla on jo aikalailla kilpailtu, mutta muuten työtä kyllä vielä riittää. Koska orin suku ei valitettavasti ole valtavan menestynyttä, joudutaan hevosella valmentautumaan nyt todella ahkerasti, että saataisi muista osioista mahdollisimman hyvät pisteet.